Kuntosalille, mars!
vai ikioma kuntotila ellei peräti privaatti salivuoro? – osa 1
Tarina
Taloyhtiön saunavuoro on meille monille ihan jees ja tuttujuttu. Hyvä puoli asiasta on vaikkapa se, että ei tarvitse itse lämmittää saunaa, eikä oma huusholli lämpine tukalan kuumaksi varsinkaan Suomen kesähelteillä, eikä tarvitse varata koko 50 neliön lukaalista kahta neliötä saunalle.
Joskus omaksi iloksi mietin, että mitä kaikkea voisi samalla periaatteella ottaa vuorokäyttöön. Lainaksihan on vaikka mitä. Oman harrastuspohjan mukaan aloin pähkäillä kuntotilaa. Taloyhtiön kuntotilat voisivat olla hyvätkin, kunhan laitteet olisivat muutakin kuin kuntopyörä, soutulaite ja muutama käsipaino. Tila tuppaa jäämään kyllä myös vähän oman onnensa nojaan. Omaan kellariin tai autotalliin voisi punnerruspenkin ostaa, eipä sinne sitten oikeastaan muuta mahdukaan, kuin nurkkiin jokunen paino ja levytanko, ehkä jumppapallokin olisi hyvä. Mutta olisiko tila viihtyisä? Ahdas ja vähän epäsiisti! Aluksi uutuuden viehätys motivoi käymään omalla kellarisalilla kunnes kyllästymisen jälkeen jumppalaitteet jäävät käyttämättömiksi ja pölyyntyvät nurkkiin.
Takaisin oikealle kuntosalille. Ruuhkainen paikka, mutta voinpa sanoa harrastavani salillakäyntiä, vaikka treenaamisesta ei aina oikein tule mitään. Meitä ihmisiä on monenlaisia; menijöitä riittää moniin juniin ja asemillekin jää. Kaikkia ei kuntosalit kiinnosta ollenkaan. Monia kuitenkin kiinnostaa ja kuntosalit ja –keskukset ovatkin melkoisen täynnä asiakkaita. Sinne on helppo joukkoon sulautua. Monille se on myös paikka, jota olisi kiva mennä katsomaan, mutta erilaisista syistä ensimmäinen käynti jää toteutumatta. Laitteet ovat outoja ja vähän pelottaviakin, osaanko käyttää sellaista, jos möhlin? Tai sitten en tunne itseäni tarpeeksi rohkeaksi mennäkseni treenaamaan muiden ihmisten kanssa. Ja eihän minulla ole sopivaa treeniasuakaan, pitäsikö se olla tiukka ihonmyötäinen? Kaikki muut treenaajat ovat lihaksikkaan ja kiinteän näköisiä ja minä tällainen reppanan kynäniska tai rontti ylipainoinen. Ehei – ei tule mitään! Kun taas toisen ongelmat voivat olla sellaisia, että enhän voi treenata tarpeeksi tehokkaasti enkä keskittyä tekemiseen tuossa ruuhkassa.
Kieltämättä, olisihan sellainen privaatti kuntosali hyvä paikka harjoitella ilman noita ruuhkia ja öriseviä lihaskimppuja. Ei haittaa millaisilla trikoilla treenaan, olisihan minulla ikioma varausaika salille!
Taustaa
Minulle ensimmäinen kosketus kuntosalimaailmaan oli joskus 70-luvun puolivälin paikkeilla. Saleja ei todellakaan ollut kovin paljoa, ei ainakaan näkyvällä. Ei mainostettu, että on 1000 neliötä ilmastoitua kuntoilutilaa tai tule meille zumbaamaan. Taisipa painoharjoittelu tai silloin sitä sanottiin painonnostoksi olla epäterveellistä eikä tohtori katsonut hyvällä, jos lääkärintarkastuksessa tuli ilmi, että harrastat tuollaista rehkimistä.
Silloiset kuntosalit olivat yleensä uimahallien tai koulujen yhteydessä, jossain pimeässä kellarikerroksessa. Helsingissä oli jokunen kuntosaliyritys, joista esimerkiksi tänäänkin on toiminnassa legendaarinen Bodybuilding Club BBC. Treenaajat olivat varsin isoja jermuja, harvemmin tavallisia matti ja maija meikäläisiä. Puhumattakaan lihavuudesta kärsiviä ihmisiä. Oli vain tai ainakin enimmäkseen isoja, öriseviä, ”siltä iteltään haisevia” sikaniskoja ja joitakin kisoihin tähtääviä bodareita. Treenatessa nostettiin isoja painoja ja varmaankin toivottiin, kunpa ei hauislihas vaan revähtäisi. Niinpä niin, olihan lekureilla joku peruste lajin epäterveellisyyteen!
Siihen aikaan minä sain isäukon puhutuksi ympäri, että hommaisi kellariimme Weider-merkkisen punnerruspenkin ja 50 kg vinyylipainoja. Olin jo vähän aikaisemmin treenannut Arnold Schwarzeneggerinkin mainostamalla Bodyworkerilla, joka muuten vieläkin on tallessa! Tykkäsin lajista kuin hullu puurosta ja luin mielelläni amerikkalaisia bodauslehtiä. Muistan, kun Muscle&Fitness-lehdessä oli pikkuriikkinen mainos, että haluatko perustaa paikkakunnallesi oman Gold’s Gym –kuntosalin. Olin myyty! Lähetin Kaliforniaan kirjeen, että joo – haluan lisätietoa. Olin jotain alle kaksikymppinen. Sain hienot lisätiedot ja laskelmat, kuinka paljon kuntoilijoita salilleni tarvitaan, jotta tuloni yrittämisestä olisi niin ja niin paljon. Se oli niitä nuoruuden rohkeita ajatuksia, jotka sille tasolle jäikin. Jotain jäi silti itämään ja odottamaan... Muuten, tänä päivänä Gold’s Gym franchising –yrittäjyys vaatii alkaen 2 miljoonaa dollarin investoinnin!
Ensimmäinen kaupallinen sali, jossa olen ollut jäsenenä treenaamassa, oli Nautilus Fitness Center 80-luvun alussa heti avajaispäivästä lähtien, jossa kutsuvieraana oli Kike Elomaa. Olikohan juuri voittanut Ms. Olympian tai World Games? Ei muuten laulanut avajaisissa! Pikku hiljaa kuntosaleja alkoi enemmän ja enemmän ilmestyä Suomen kamaralle. Isoja kuntokeskuksia vielä saatiin kuitenkin odottaa.
Kuvia salilta
Normann voimaräkki ja vinopenkki, TipTopKuntoon-kuntosali, Tapiola, Espoo
Normann jalkaprässi ja hackkyykkylaite, TipTopKuntoon-kuntosali, Tapiola, Espoo
Normann ristikkäistalja ja TRX TipTopKuntoon-kuntosali, Tapiola, Espoo
ptstudio TipTopKuntoon -kuntosali, Tapiola Espoo
Cybex Multistation TipTopKuntoon-kuntosali, Tapiola, Espoo
Cybex Multistation ja selänojennuspenkki TipTopKuntoon-kuntosali, Tapiola, Espoo